Selitä mulle

Toinen ja hiukan edistyneempi osa kokonaisuutta, jossa käsitellään suurten kielimallien filosofiaa Paul Kockelmanin teoksen Last Words. Large Language Models and the AI Apocalypse (2024) kautta. Teemoja: tekoälybisnes on sekä raskasta teollisuutta että se vähä mikä on jäljellä edistyksen keulivan käyrän ideasta, siksi(kin) siihen niin takerrutaan tokenit, vektorit ja vuonna 2017 kehitetty transformer-arkkitehtuuri eleganttina ratkaisuna koneoppimisen ongelmiin: miten matriisikertolaskuista ja muusta matematiikasta nousee inhimillisesti kiinnostavia laadullisia merkityksiä? kuinka tekoälyvälitteiset prosessit porautuvat yhä syvemmälle subjektiivisuuksiin eli kokemisen ja tekemisen tapoihin, uskomuksiin, ihastuksiin, tunteisiin, uniin, unelmiin, tapoihin ja tiedostamattomaan ovatko suuret kielimallit vain stokastisia papukaijoja: eivät ole toisaalta ihmisten käytös on suuresti toisteista, kopioivaa ja matkivaa kolmanneksi elämän mahdollistavat biokemialliset prosessit ovat itsessään stokastisia, eli suurten kielimallien monimutkaista stokastisuutta (satunnaisuudella / todennäköisyydellä operoimista) voi pitää niiden vahvuutena vaikka mikä olisi, suuret kielimallit eivät pysty huomioimaan kontekstia eli maailmaa, sen sijaan ne voivat huomioida kotekstin eli tokeneiksi silputun aineiston tekoäly-hallusinaatioita ei tarkkaan ottaen ole olemassa mallien taustalla piilevät jyrkän erilaiset ajalliset mittakaavat paljon puhutaan tekoälyn suuntaamisesta (alignment), entä ihmisten suuntaaminen? Miten suuryritysten, supervaltojen ja miljardöörien omistamat suuret kielimallit suuntaavat ihmisiä? Lukemista: Brunila: Mikä tekoälyä vaivaa? https://komeetta.info/2024/05/16/mika-tekoalya-vaivaa/ (tätä ei käsitellä jaksossa, mutta teksti on erittäin hyvä taustoitus teemoihin) Kockelman: Last Words, luvut 4-10 Tue podcastia: tilaa substack tai MMV-Patreon.

Suurten kielimallien filosofiaa Paul Kockelmanin teoksen Last Words. Large Language Models and the AI Apocalypse (2024) kautta. Mitä merkitsevät nykyisten tekoälyjen pohjalla piilevät tekniikat? Teemoja: C. S. Peircen semiotiikka: merkki – objekti – interpretantti – agentti ihmisten tapa muodostaa merkityksiä toimimalla maailmassa vs. suurten kielimallien tapa ennustaa tulevaa menneen pohjalta merkin ja objektin välissä on katkos, viilto tai hyppäys, joka on hyvin erilainen ihmisellä ja kielimallilla kielimallit toimivat ikään kuin suljetussa säiliössä ilman maailmaa, ja näin on riippumatta siitä, kuinka usein ja paljon säiliöön kaadetaan uutta dataa eli: ihmisellä sanat ja muut merkit kytkeytyvät maailmaan, kielimalleilla eivät, mistä seuraa väärinkäsityksiä, kuten puhe "hallusinaatioista" (mallit eivät tietenkään hallusinoi, koska ne eivät ole kokemuksellisessa suhteessa maailmaan eikä niillä ole tietoisuutta) kielimallien esikoulutus ja hienosäätö: molemmissa ihmisten intentionaalisuutta ladataan kielimalliin miten on mahdollista että niin moni ihminen sekoittaa tekoälymallin (joka on pelkkä matemaattinen funktio) elävään ihmiseen? Korjaus: jakson lopussa mainitun "saksalaisen idealismin" piti tietysti olla "saksalainen ideologia". Luettavaa: Kockelman, Last Words, ainakin luvut 1-3. Ladattavissa täältä: https://www.envorganism.org/Book%20PDFs/LW_intro.pdf Tue podcastia tilaamalla substack tai Mikä meitä vaivaa -Patreon.

1970-luvulla feministit puhuivat palkattomasta työstä, kun taas 2020-luvulla puhutaan hoivasta. Tämä ei ole viaton käsitteellinen siirtymä. "Hoiva" asettaa etualalle etiikan ja haavoittuvuuden, kun taas "palkaton työ" korostaa arvonmuodostusta, valtasuhteita ja riistoa. Historioitsijoiden Gisela Bockin ja Barbara Dudenin klassikko Rakkauden työ (1976) on julkaistu suomeksi. Teos esittää, että nykyaikainen perhe kotitöineen ei ole luonnollinen muodostelma vaan pääoman organisoima muoto, jonka avulla työnantaja saa usein kaksi työntekijää yhden hinnalla. Jakson aiheita: Miten varhaismoderni talous perustui perhetalouteen, jossa kaikki tuottivat käyttöarvoja, ja "kotirouvaa" ei ollut olemassa. Puritanistisen naiskuvan synty 1600-1700-luvuilla: passiivinen, lempeä, vietit hallinnassa pitävä aviovaimo, joka kasvattaa lapsia ja hoitaa kotia. Naisten tekemän työn näkymättömyys ja itsestäänselvyys. Miesten reaalipalkkojen nousu 1900-luvulla oli mahdollista osin siksi, että naiset tekivät palkatonta työtä kotona. Laajennettu liukuhihna ulottui keittiöön ja makuuhuoneeseen, eikä tämä ole metafora. Siirtymä "palkattomasta kotityöstä" "hoivaan" 2000-luvulla: käsitteen vaihtuminen on samanaikaisesti laajennus ja depolitisaatio. Avainsitaatti (s. 94): "Koska naiset tekevät miehille perustavanlaatuisesti palkatonta työtä, on yhä edelleen mahdollista maksaa miehille liian alhaisia palkkoja ja lisäksi pakottaa miehet (ja naiset) tekemään osittain palkatonta, pääomaksi muutettavaa työtä. Yhtä palkkaa vastaan työnantaja, esimerkiksi valtio, saa kaksi työntekijää, kun palkkasuhde peittää naisen tekemän ilmaisen työn; kaikki työ ilmenee palkkatyönä, siis maksettuna työnä, ja päinvastoin: se, mistä ei makseta palkkaa, ei ilmene työnä. Naiset eivät ole ainoastaan "perheen sydän", vaan pääoman sydän. Pääoma seisoo tai kaatuu sen perusteella, voiko se käyttää ilmaiseksi heidän rakkauttaan, "luontoaan" ja työtään." Luettavaa: Gisela Bock & Barbara Duden: Rakkauden työ. Kotityön synty kapitalismissa (1976, suom. Taneli Viitahuhta, Tutkijaliitto 2026).

Perunalla tehty sissiäänitys Gilles Deleuzen väitöskirjan Ero ja toisto suomennoksen julkaisutilaisuudesta Helsingin Ylioppilasteatterissa 2. maaliskuuta 2026. Keskustelemassa kirjan suomentaja Eetu Viren, kirjailija ja filosofi Pontus Purokuru sekä runoilija Sini Silveri. Haastattelijana toimii Anna Nurminen. Teemoja: Miltä Eron ja toiston lukeminen/kääntäminen tuntuu?  Kannattaako kirjaa lähteä lukemaan ilman taustatietoja? Mitä kirja yrittää tehdä? Esitelläänkö Erossa ja toistossa jonkinlainen filosofinen systeemi? Jos kyllä, niin millä keinoilla se esitetään? Millaisessa suhteessa kirjan tyyli on sen sisältöön? Millaista käsitystä erosta Deleuze yrittää kirjassaan muotoilla ja miten se eroaa aiemmista eron käsitteellistyksistä, joita filosofian historiasta löytyy? Sama kysymys toiston suhteen. Mikä on ajattelun kuva? Mihin kirja kehottaa teitä? Luettavaa:  Viren, Eetu (2026) Deleuzen ”Ero ja toisto” — suomentajan jälkisanat, Komeetta.info

Jakson teemoja: sadismi ja masokismi eivät ole saman janan ääripäitä vaan rinnakkaisia universumeja, joista ei ole pääsyä toisiinsa; kummallakin on oma lakinsa, kielensä ja aikansa psykoanalyyttinen perhe kahtena järjestelmänä: sadismissa isä on lain yläpuolella ja yllyttää tytärtä äitiä vastaan, kun taas masokismissa poika liittoutuu äidin kanssa ja isä poistetaan kuviosta (kiduttajan takaa ei löydy isää, vaan isä on se, jota kidutetaan) Freudin oidipaalinen laki edeltää subjektia, tulee Isän nimen kautta ja tuottaa halun kiellon kautta. Masokistinen sopimus sen sijaan kiertää Oidipuksen kokonaan: ei universaalia kieltoa, vaan neuvoteltava, konkreettinen, allekirjoitettava ja purettavissa oleva ehtojen järjestelmä sadismi on suvereenin politiikkaa: käsky, välitön väkivalta, ajan katkaiseminen; masokismi on sopimuksellista politiikkaa: ehdollisuutta, viivettä ja vallan teknistä järjestämistä ajassa, mikä kiertää suvereniteetin kokonaan oidipaalinen laki on aina jo ollut voimassa, kun taas masokistinen sopimus rakentaa viiettä, ja viive on erotiikan ydin: nautinto syntyy kestosta, lykkäämisestä ja odottamisesta onko moderni valta enemmän sadistista vai masokistista? Lomakkeet, määräajat, ehdolliset oikeudet ja "kunhan ehdot täyttyvät" -logiikka muistuttavat enemmän Masochia kuin Sadea oliko Masoch siis hallinnollisuuden ja byrokraattisen vallan esifilosofi vai sittenkin itsehallinnon perustamisen ajattelija? Lukemista: Deleuze, Gilles (1967) Présentation de Sacher-Masoch : le froid et le cruel / engl. Masochism: Coldness and Cruelty, luvusta 5 kirjan loppuun asti.

Jakson teemoja: - seksi, väkivalta ja kuolema eivät esiinny suoraan kokemuksessa, siksi niihin pitää vain viitata. Ne ovat myös intensiteettejä, joista fantasioidaan lakkaamatta - Sacher-Masochin (tai laajemmin: miesten fantasioiden) kolme naistyyppiä: 1) kevytkenkäinen huora eli Afrodite, 2) sadistinen määräävä rankaisija eli Riikka Purra, 3) äiti, joka yhtä aikaa hoivaa ja satuttaa eli masokistin unelmanainen - sadistin apatia vs. masokismin naisen kylmyys - kulttuuri on kylmyyden työtä: toisin kuin Freud ajatteli, kulttuuri ei tukahduta voimia, vaan se pakastaa ne (intensiteetit, aistimukset, kokemukset) käyttökelpoiseen muotoon; ajatellaan esimerkiksi runomittoja, rajausta ja leikkausta elokuvassa tai neljättä seinää teatterissa - deleuzelainen kylmyys: muoto edeltää affektia, jää synnyttää viivettä, tekijä valitsee kylmyyden tekniikan, kylmyys suojaa intensiteettiä, ja kokemus kestää, koska kylmyys estää sitä palamasta loppuun – näistä syntyy kulttuuri - nykyinen elinympäristömme: tekijältä viedään valinnanvara, kuumuus polttaa kokemukset loppuun ja samaan aikaan intensiteetit standardisoidaan algoritmisella kylmyydellä, minkä vuoksi yliaistillinen ei pääse kylmyyden suojaan - lopputulos: algoritmit suosivat moraalista närkästystä, tunnistettavaa oikeassaolemista ja affektiivista selkeyttä, mikä tuottaa kuumaa moraalia ilman kylmää muotoa sekä jatkuvaa mobilisaatiota ilman varsinaisia rituaaleja; viive tuhotaan, ja ilman viivettä ei ole kulttuuria, vain ärsykkeitä ja reaktioita Lukemista: Deleuze, Gilles (1967) Présentation de Sacher-Masoch : le froid et le cruel / engl. Masochism: Coldness and Cruelty, luku 4

Mitä tapahtuu, kun järki ei vain oikeuta väkivaltaa vaan toimii itse väkivallan muotona? Markiisi de Saden libertiineillä kieli paisuu käskyiksi, monologeiksi ja lopulta todistamisen järjestelmäksi, joka jyrää uhrin yli. Jaksossa tarkastellaan sadistista kieltä, puhdasta negaatiota ja mahdotonta “täydellisen rikoksen” fantasiaa. Tämä rakenne muistuttaa nykyistä unelmaa täysin automatisoidusta tekoälykapitalismista, joka olisi irtikytketty ihmisistä. Jakson jälkipuolella tarkastellaan Sacher-Masochin kautta, kuinka masokismissa kieli ei käske vaan sopii, lykkää ja kasvattaa; laki ja mielikuvitus tuottavat halua ilman pakkoa. Miksi Deleuzen mukaan sadismi ja masokismi eivät ole saman kolikon kaksi puolta vaan täysin eri maailmoja? Entä mitä nämä erot paljastavat järjen, vallan, instituutioiden ja nautinnon pimeistä muodoista? Lukemista: Deleuze, Gilles (1967) Présentation de Sacher-Masoch : le froid et le cruel / engl. Masochism: Coldness and Cruelty, luvut 2 ja 3 Sacher-Masoch, Leopold von (1870/2006) Venus turkiksissa, suom. Tapani Kilpeläinen

Alkavan minisarjan lähtökohtana on Deleuzen teos Présentation de Sacher-Masoch: le froid et le cruel. Teos käsittelee kahta pahamaineista kirjailijaa, Leopold von Sacher-Masochia ja markiisi de Sadea. Sarjan teemoja: halu, kirjallisuus, laki, sopimukset, instituutiot, sadismi, masokismi ja seksuaalisuus. Sarja pyrkii myös tekemään pienen intervention nykykeskusteluun seksistä ja pornosta. Tähtäimessä on kuitenkin ennen kaikkea politiikka ja kysymykset suvereenista, instituutioista ja sopimuksista. Ensimmmäisessä jaksossa mm. johdatus Sadeen ja Sacher-Masochiin, nykyisten seksikeskustelujen brutaalius ja kapeus, Deleuzen hirveä lukemisvolyymi, kielen kuvaileva, käskevä ja todistava toiminta, pornografia vs. pornologia ja kielen libidinaalisuus. Lukemista: Deleuze, Gilles (1967) Présentation de Sacher-Masoch : le froid et le cruel / engl. Masochism: Coldness and Cruelty, johdanto ja luku 1 Sade, markiisi de (1785/1989/2004) Sodoman 120 päivää. Johdanto-osa. Suom. Heikki Kaskimies, esipuhe Kari Manninen.

Mitä psykoanalyytikko oikeastaan tuottaa? Analyysi ei paljasta totuutta eikä edes tulkitse mitään. Jaksossa tarkastellaan psykoanalyysia luovana käytäntönä, joka tuottaa potilaaseen vaikuttavia konstruktioita. Freud vertaa analyytikon työtä arkeologin kaivauksiin. Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesti raunioiden löytämisestä vaan rakentamisesta ja luomisesta. Jaksossa käsitellään myös toistopakon dynamiikkaa ja sitä, miten ajattelu itsessään on aina jonkin lisäämistä, ei koskaan pelkkää paljastamista tai kuorimista. Mukana on myös Niilo22:n analysointia ja itsesabotaasin tarkastelua. Viimeinen osio tarkastelee psykoanalyysin ongelmia, jotka liittyvät useiden analyytikkojen tapaan murskata potilaan sanomiset asettamalla ne ennalta päätyttyyn tulkinnan kehikkoon. Lukemista: Deleuze, Guattari, Parnet & Scala: The Interpretation of Utterances (1977, kokoelmassa Two Regimes of Madness)  Freud: Konstruktiot analyysissa (1937, kokoelmassa Suru ja synkkämielisyys) Freud: Muistaa, toistaa ja työstää (1914, kokoelmassa Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä I, molemmat suom. Markus Lång) Suomen psykoanalyyttinen yhdistys: Anteeksipyyntö (2022) Jos haluaa tukea podcastia ja saada lisätekstejä, voi tilata substackin: https://pontuspurokuru.substack.com

Psykoanalyysi perustuu puheen kuuntelemiseen. Sekä Freud että Lacan oppivat analyytikoiksi kuuntelemalla potilaitaan. Entä voiko itseään kuulla kuuntelemalla? Miten torjunta, tiedostamaton, transferenssi, oireet ja aukot ilmenevät psykoanalyyttiselle kuuntelijalle? Miksi oman puheen kuuleminen nauhalta on niin kiusallista? Ja kuinka käy, kun ihmiset oppivat yhä enemmän katsomaan itseään videolta? Hyvät kuuntelijat ovat harvassa, koska meillä on tapana kuulla kaikki suhteessa itseemme. Tyypillinen tapa kuunnella on kiertää kuunneltu asia itsemme ympärille: silloin emme enää kuule toista, vaan oman egomme. Vaikeinta on kuulla se, mikä on uutta tai eroavaa, mikä eroaa tai on ristiriidassa sen kanssa, mitä ollaan aikaisemmin opittu. Sama ongelma ilmenee, jos lukee filosofista tekstiä. Jaksossa yritetään seurata Bruce Finkin ohjetta: analyytikoina meidän on päästävä eroon empatiasta ja samastumisesta, koska ne estävät kuuntelun. Sulattamalla toisen kokemus omaan itseen toisesta ei opita mitään. Oikeastaan kannattaa lopettaa myös yrittämästä ymmärtää. "Toisen asemaan asettumisen" ja "ymmärtämisen" sijaan voimme kuunnella. Lukemista: Fink: Fundamentals of Psychoanalytic Technique. A Lacanian Approach for Practioners (2007) Freud: Neuvoja lääkärille joka harjoittaa psykoanalyysia (1912)